Suojaa luonnonkuidut ei-toivotuilta vierailijoilta

Julkaistu 2/2018 Suomen alpakka- ja laamayhdistyksen jäsenlehdessä Virpi Grönroos/ Helmivene

Luonnossa vallitsee tasapaino, ja siksi lähes kaikilla luonnonmateriaaleilla on omat luontaiset vihollisensa. Näin on myös eläinkuitujen kanssa. Onneksi ei-toivottujen hyönteisten vierailuja voi ja kannattaa ennaltaehkäistä. 

Ennen, kun kaikki vaatteet ja tekstiilit olivat pelkkää puhdasta luonnonkuitua, olivat kuitujen luontaiset tuholaiset ihmisten yleinen ongelma. Kodintekstiilit ja vaatteet olivat arvokasta käsityötä, ja niitä suojeltiin monin tavoin ei-toivottuja vierailijoilta vastaan. Puhdasta luonnonkuitua uhkasivat esimerkiksi vaatekoi, turkiskuoriaiset, vyöihrakuorinen ja sokeritoukka. 

Haastatellessani suvun vanhimpia kuulin monta tarinaa, miten omasta asuinympäristöstä saatiin kaikki tarpeellinen. Lähiluonnosta, metsästä tai takapihalta löytyi hyvät ainekset tekstiilien suojaamiseksi tuhohyönteisiä vastaan. Voimakastuoksuinen suopursu ja pietaryrtti olivat perinteisesti käytettyjä kuten myös koiruoho sekä suomyrtti. Yleisesti monia muitakin, vahvasti tuoksuvia kasveja hyödynnettiin, ja kodin maustekaappikin tarjosi apuaan mm. mustapippurilla, neilikalla ja laakerinlehdellä. Naftaliinin ja kamferin tuoksun muistaa moni.

Pohjois-Amerikassa kasvava punasetri tunnettiin jo siirtomaa-ajoilla erinomaisena vaatteita suojaavana materiaalina, ja siitä alettiinkin valmistaa mm. matka-arkkuja suojaamaan arvokkaita luonnonkuituisia tekstiilejä. Myös intiaanit tunsivat hyvin tämän lahonkestävän puun ominaisuudet.

Nykyisin punasetri on paljon käytetty suoja puhtaille luonnontekstiileille, joita ei ole kemiallisesti suojakäsitelty. Punasetri, kuten monet luonnonkasvitkin, ovat luonnon omia tuotteita ja siksi turvallisia käyttää myös lapsi- ja lemmikkitaloudessa. 

Kotien keskuslämmityksen myötä tuholaisten määrä kodeissa väheni. Luonnonkuituisia tekstiilejä ja -vaatteita alettiin käsitellä erilaisilla kemiallisilla suoja-aineilla, ja keinokuituisten vaatteiden käytön lisääntyminen vähensi tekstiilituholaisten määrää kodeissa. Tuhohyönteisten määrä onkin paljon pienentynyt, mutta eivät ne kokonaan ole kadonneet. Jotkut, kuten luteet, ovat jopa lisääntyneet muun muassa matkustelun myötä.

Tekstiilituholaiset aiheuttavat harmia muun muassa turkiksissa, alpakassa, villassa ja höyhenissä. Ne nakertavat villakankaita, mattoja ja turkkeja, mutta niille kelpaa myös luonnontekstiilipöly ja kuolleet hyönteiset. Tekstiilituholaisten suolisto pystyy käyttämään hyväkseen keratiinia eli valkuaisainetta, jota löytyy runsaasti juuri näistä eläinten osista.

Kaikki eläinkuidut ovat siis pääasiassa proteiinia, jota tuhohyönteiset käyttävät ravinnokseen. Asia on sama, oli sitten kyseessä alpakka, villa, mohair, jakki, kašmir, silkki, höyhenet, laama tai jokin muu eläimestä saatava valkuaisainepitoinen aine.

Etsiessään ravintoa tuholaiset purevat reikiä ja katkovat lankoja kulkureiteikseen. Toukat hakeutuvat vaatteiden nuhraantuneisiin ja likaisiin kohtiin, tahroihin, saumoihin, kainalonalusiin ja kaikkialle, missä on ihosta irronnutta öljyä ja eritteitä eli ravintoa. Vaikka hyönteiset eivät voi käyttää keinokuituisia vaatteita ravinnokseen, niin ne voivat vioittaa niitä etsiessään syötävää.
Luonnossa turkis- ja tekstiilituholaiset syövät lintujen ja muiden eläinten pesäjätettä sekä raadoista karvat ja höyhenet. 

Tekstiilituholaisista tunnetuin lienee vaatekoi, mutta löytyy joukko muitakin, erityisesti likaantuneita tekstiilejä vioittavia, kuten turkiskoi, turkiskuoriainen, vyöihrakuoriainen, rohmukuoriainen, messinkikuoriainen ja sokeritoukka.

VAATEKOI ja TURKISKOI
Vaatekoi ei elä Suomessa luonnonvaraisena, mutta sisätiloissa sille kehittyy vuodessa kaksi sukupolvea. Koi viihtyy lämpimässä eikä se kestä kylmää.Turkiskoi on Suomessa luonnonvarainen laji, mutta sen merkitys tuholaisena on selvästi vähäisempi kuin vaatekoin. Se on hyvin valoherkkä ja usein se etsiytyykin pimeään, rauhalliseen paikkaan munimaan. Vaatekoi jättää jälkeensä nukkakudoksia ja ulostepalleroita ja vaatekoin tuhot tunnistaakin tästä seittikudoksesta. Vaatekoin toukka vierailee mieluummin raakavillassa ja likaisessa kuidussa kuin pestyssä, puhtaassa villassa. Ruokalistalta löytyvät myös jauhot, liha, kuolleet hyönteiset sekä aitoa harjasta olevat harjat ja siveltimet.

SOKERITOUKKA
on nopea, kiiltävän hopeanhohtoinen ja pieni valonarka eläin, joka viihtyy kosteissa ja hieman likaisissa tiloissa. Usein sen havaitsee vessan tai kylpyhuoneen lattialta, kun valot syttyvät ja eläin pinkaisee nopeasti piiloon. Sokeritoukat pitävät tärkkelyksestä, sokeripitoisista aineista, silkistä, likaisista vaatteista, tärkistä, tapettiliisteristä ja kirjojen luonnonliimasta. Se tulee toimeen myös syömällä pelkkää paperia. Kerros- ja rivitaloissa se leviää viemäri- ja ilmastointikanavia pitkin huoneistosta toiseen.
Torju sokeritoukkaa huolellisella siivouksella ja kuivaamalla pinnat. Huolehdi riittävästä ilmanvaihdosta ja puhdista viemärit säännöllisesti. Älä säilytä likaisia vaatteita lattialla. Torju luonnonmukaisesti esimerkiksi sitruunalla, kamferilla tai punasetripuulla. 

TURKISKUORIAISET
Vyöturkiskuoriainen on tulokaslaji, ja sitä esiintyy Suomessa vain lämmitetyissä tiloissa lähinnä pääkaupunkiseudulla. Se voi aiheuttaa merkittävää tuhoa erityisesti villatuotteille. Aikuinen vyöturkiskuoriainen on hyvä lentäjä, mikä edesauttaa sen leviämistä uusille seuduille.
Pikkuturkiskuoriaista tavataan taas läpi kesän lähes koko maassa. Se elää linnunpesissä ja raadoissa, sisätiloissa lähinnä turkiksissa, nahkatavaroissa, hyönteiskokoelmissa ja villatuotteissa. Se saattaa löytyä myös jauhojen, hiutaleiden ja muiden viljatuotteiden seasta.
Toukka vioittaa villaa, mattoja ja tekstiilejä sekä turkiksia. Kuoriaiset leviävät huoneistosta toiseen putkistoja ja hormeja pitkin, ja aikuiset kuoriaiset lentävät lämpimänä vuodenaikana paikasta toiseen.

VYÖIHRAKUORIAINEN
on meillä luonnonvarainen lintujen pesissä, kaatopaikoilla, kuivissa raadoissa ja hoitamattomissa jäteastioissa.
Aikuisen kovakuoriaisen tunnistaa vaaleasta vyöstä ja siinä olevista pisteistä. Toukka on harvakarvainen, nivelikäs, ja sen takapäässä sojottaa kaksi piikkiä. Toukat vioittavat tekstiilejä, turkiksia ja erityisesti parkitsemattomia vuotia. Kovakuoriaistoukkien tekemien syöntijälkien ympärillä ei ole nukkaa eikä seittiä kuten vaatekoilla.

Paras keino suojata luonnonkuitutekstiilit edellä mainituilta hyönteisiltä on pitää tilat puhtaina ja ilmavina: tuuleta, älä säilytä vaatteita tai raakavillaa likaisena.
Varmista, ettei esimerkiksi jalkalistojen väleihin jää suojapaikkoja ötököille. Jos teet hankintoja kirpputoreilta tai käytetyn tavaran liikkeistä, varmista, ettet tuo mukanasi ei-toivottuja vieraita. Pese, puhdista ja suojaa hyvin.

Eläinkuidut ovat luonnostaan itsensä puhdistavia materiaaleja.  Ne hengittävät ilman kosteutta, ja ne pitää säilyttää mieluiten paperisäkeissä ja -pusseissa tai pahvilaatikoissa. Tiivis muovipussi ei sovellu alpakan tai muun luonnonkuidun pitkäaikaiseen säilyttämiseen, koska hengittäminen estyy ja kosteus kondensoituu, mikä ei ole hyväksi kuiduille.

Luonnonmukaiset torjuntatuotteet eivät vahingoita ötököitä vaan ne estävät vierailut niistä erittyvien tuoksujen avulla, joita nämä kaverit eivät siedä. Edellä mainittujen suoja-aineiden lisäksi (punasetri, suopursu, koiruoho eli mali, suomyrtti, maustepippuri, neilikka, laakerinlehti, naftaliini, kamferi ja sitruuna) voi kokeilla minttua, timjamia, rosmariinia, appelsiininkuorta, kanelia ja sitruunamelissaa.

Juttua tehdessäni mietin myös sitä, millä tavoin erilaiset tekstiileille tehdyt kemialliset käsittelyt vaikuttavat siihen, kuinka herkästi tuholaiset syövät tällaista kuitua. Eräs suosittu käsittely on konepesunkestävyyskäsittely, jonka olen ymmärtänyt olevan voimakas kemiallinen käsittely. Pystyvätkö tuholaiset käyttämään tällaista ei-luonnontilaista kuitua ravinnokseen, vai ovatko käsittelyt niille haitallisia? Tätä asiaa olisi hyvin mielenkiintoista tutkia tarkemmin.