Ihmisellä on aina ollut tarve tallentaa merkkejä omasta olemassaolostaan. Vanhimmat säilyneet ovat luolamaalauksia, joihin on kuvattu elämän tärkeitä asioita.


Varhaisimmat kirjamuodot olivat yksinkertaisia kivi- ja savitauluja, joita säilytettiin kuten kirjoja; tarkoin järjestettyinä, rivissä hyllyillä.  Maailman vanhimmaksi sanottu kirjasto, joka kuului Assyrian kuninkaalle, Assurbanipalille (669–627 eaa.) koostui noin 20 000 nuolenpäätekstein kirjoitetusta savitaulusta.


Savenvalaajien tauluvalanta vaihtui ruukuntekoon, sillä kirjateollisuuden mullisti papyruksen käyttöönotto kirjoitusmateriaalina ja niitä säilytettiin saviruukuissa. Papyrus oli paljon kevyempi ja vähemmän tilaa vievä kirjamateriaali, joten pian se syrjäytti raskaat kivi – ja savitaulut. Nämä käärekirjat, joita voidaan sanoa nykykirjan esiasteeksi, hallitsivat antiikin maailman kirjatuotantoa aina 400 – luvulle saakka. (papyrus 3000eaa. – 1200eaa.)


Euroopassa kirjansidonnan alkeismuotoina pidetään roomalaisia diptyykkejä 100 - 300 –luvulta. Ne koostuivat narulla tai nahkasuikaleella yhteen sidotusta kahdesta puulevystä. Kolmilevyinen kirja oli triptyykki jne. Levyjen sisäpinnan peitti vaha, johon voitiin kirjoittaa metallikynällä, styluksella, ja vaha kirjoituksineen voitiin tarvittaessa uusia.


Vähän-Aasian kaupungissa, Pergamonissa, kehittivät kaupunkilaiset, erityisesti kirjallista tarkoitusta varten, pergamentin (190 eaa. –1500 eaa.). Se valmistettiin ohueksi kaavitusta ja kiillotetusta nahasta, yleensä vuohen. Pergamentin keksiminen mahdollisti kirjan ensimmäisen muodon valmistamisen, sillä se voitiin taittaa vihkoiksi ja ommella edelleen kirjaksi. Kalleudesta huolimatta siitä tuli tärkeä kirjoitusmateriaali, sillä se oli kestävää, sileää ja kirjoitettu teksti voitiin hioa pois ja siten siihen voitiin kirjoittaa taas uudelleen. Aluksi pergamentista valmistetut kirjoitukset olivat kääröjä (volumen) papyruskirjojen tavoin, mutta pian nahkaa keksittiin leikata arkeiksi, jotka säilytettiin puukansien välissä (codex). Ja kas niin, kirjan esi-isä, codex, syntyi.


Matka kirjan alkumuodolla nykyiseksi kirjaksi oli hyvin hidas, sillä kirjat kirjoitettiin sekä monistettiin käsin. Keskiajalla luostarit olivat kirjallisten tuotteiden tuotantokeskuksia, jossa valtavan suuria kirjoja valmistettiin, kopioitiin ja säilytettiin. Ajan kirjat oli hengellistä ja siksi luostariväen luku- ja kirjoitustaito oli erittäin tärkeä.  Ajan hengen mukaan  ajateltiin, että ” Luostari ilman kirjastoa on kuin linnoitus ilman asevarastoa.”


Varhaisella keskiajalla kirjat olivat harvinaisia, mutta kun valistuneet ruhtinaat alkoivat myöhäiskeskiajalla kerätä kirjoja kokoelmiinsa, niin pääsi kirjojen koristelukin vauhtiin. Myös luostareiden ulkopuolella alettiin valmistaa kirjoja ja näin syntyi kirjansitojien ammattikuntia. Kirjat muistuttivat usein enemmän kulta- ja jalokiviseppien taidonnäytteitä kuin kirjansitojan töitä.


Kirjojen kokoa kuvaa Paholaisenraamattu, jonka ruotsalaiset sotilaat ryöstivät 30-vuotisen sodan aikana mukaansa Prahasta 1648. Se on maailman suurin tunnettu käsinkirjoitettu teos, Codex Gigas, ja sitä säilytetään Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa. 75 kiloa painava kirja on noin metrin korkea ja puoli metriä leveä ja sivuja siinä on lähes 600. Nimitys paholaisenraamattu liittyy tarinaan, jonka mukaan rangaistuksen saanut munkki valmisti kirjan yhdessä paholaisen kanssa. Kirjaa on pidetty aikanaan seitsemän ihmeen veroisena ja kerrottiin, että sen valmistamiseen oli käytetty 160 aasinvuotaa.


Vuonna 105 Tshai Lun keksi paperin valmistuksen Kiinassa.

Valkoisen taidon keksimisestä kesti kuusisataa vuotta ennen kuin se tuli tunnetuksi arabialaisten keskuudessa ja toiset kuusisataa vuotta, ennen kuin Euroopassa alkoivat paperimyllyt pyöriä.

Paperin matkaa hidasti huomattavasti uutta keksintöä kohtaan tunnettu epäluulo, mutta paperi voitti, hitaasti mutta varmasti. Pergamentti oli paperiin verrattuna kallis ja työläs ja vanhojen pergamenttien hiominen uudelleenkäyttöön ei pitkälle auttanut ja sen aika oli väistyä.


Vuonna 1447 saksalainen Johann Gutenberg keksi irtokirjaimiin perustuvan painokoneen, jonka ansiosta kirjojen saatavuus parani ja hinnat putosivat 90 %! Saatavilla oli jo myös muutakin, kuin uskonnollista kirjallisuutta. Kirjansidonnan huippumaita 1400-1500-luvulla olivat Persia ja Turkki. 1500-1800 luvulla keskuksena Ranska. 1800-luvun puolivälissä kirjansidonta alkoi teollistua.


Suomen ensimmäiset kirjansitojamestarit olivat Turkulaisia munkkeja; Augustiinus 1514 ja Mikael Paljaspää 1540-1543 ja ensimmäinen kirjansitojien ammattikunta perustettiin niinikään Turkuun 1775.


1800 -luvulla otettiin käyttöön kluutti sekä irtokansimenetelmä ja saman vuosisadan puolivälissä sidonta alkoi teollistua, joka osaltaan yksinkertaisti kirjan rakennetta; kokonahkapäällys vaihtui enenevässä määrin paperilla ja kalliit kankaat vaihtuivat halvempiin kluutteihin ja keinotekoisiin materiaaleihin.


1900 – luku toi mukanaan liimaselkäisen paper-back eli liimasidos –kirjan, joka merkitsi suurvoittoa kirjojen leviämiselle, mutta murskatappiota kirjan arvolle esineenä. Nykyaikainen pokkari on koneellisesti valmistettu, yksinkertainen ja halpa. Sen kauneusarvo on usein vähäinen. Sen sijaan käsin sidottu kirja on jälleen arvostettu, kaunis harvinaisuus.

Kirjan historia

https://plus.google.com/117436319153137227548/posts

B

Kartta

in english

på svenska